Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Jotain puuttuu
Kirjoittanut Annikki Erelä   

Sain käteeni kirjan Taivaallinen mies. Se kertoo kiinalaisesta kristitystä, joka joutui uskonsa tähden kärsimään vainoa ja selvisi hirvittävistä kärsimyksistä monta kertaa ihmeen avulla, samoin kuin Raamatun apostolit. Hän oli täydellisesti antautunut Jeesukselle ja evankeliumin levittämiseen. Nyt hän toteuttaa kutsumustaan Saksasta käsin ja saarnaa meille länsimaalaisille kokosydämisestä Jeesukseen luottamisesta.

Sain monenlaista ajateltavaa.

Meillä on erilaisia elämänkohtaloita ja Jumalan suunnitelma kunkin elämän varalle on yksilöllinen. Evankeliumi on kuitenkin sama kaikille. Jeesus on kärsinyt, että me saisimme elämän, todellisen elämän. Otammeko sen vastaan kokosydämisesti?

Joskus sanotaan: Siitä puhe, mistä puute. Kun tuon vainotun kristityn elämänvaiheet kolahtivat itseeni, taitaa olla puutetta kokosydämisestä Jeesukselle antautumisesta. Erilaisia hyvänolon tarjouksia hyppii silmiini lehtien sivuilta ja postilaatikkoon putoilee mainoksia iloisesta elämästä. Kuitenkin ilman noita houkutuksiakin meidän suomalaisten elämä on turvattua ja hyvää, sikäli kuin se on mahdollista ihmisvoimin. Jotain puuttuu kuitenkin.

Taivaallinen mies, Yun, oli löytänyt sen Raamatun sanassa. Apostoli Paavali oli kohdannut sen Jeesuksessa: ”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.” (Fil 3:8-9)

On pakko miettiä oman elämän reunaehtoja. Haluan Jeesuksen lupaaman todellisen Elämän tässä ajassa ja myös iankaikkisen elämän, mutta samalla Jeesuksen seuraamiseen liittyvät mahdolliset luopumiset ja kärsimykset pelottavat. Mitä kokosydäminen Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa meidän yhteiskunnassamme? Onko niin, että se on helpompaa jollekin köyhälle, kurjiin oloihin tottuneelle kiinalaiselle tai afrikkalaiselle? Jos niin on, uskon, että silloin myös Jumalan huolenpito on todellisempaa. Me ihmiset aiheutamme toisillemme monenlaista pahaa ja kärsimystä. Evankeliumia ei ole: Tule kärsimään! Evankeliumia on se, että Jeesus on kärsinyt puolestamme meille kuuluvan kärsimyksen. Hän on Vapahtaja, Voittaja ja maailman Kuningas. Lupauksensa mukaan Hän antaa voiman ja jopa ihmeellisen ilon omilleen vaikkapa vainon keskelle. Usko on Jeesukseen luottamista. Hänen yhteydessään elämästä ei puutu mitään.

Annikki Erelä

 

Viimeksi päivitetty 25.02.2014 09:30