Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Etusivu ELY ry Hartauskirjoitus Meidän vastuumme Luojan luomasta
Meidän vastuumme Luojan luomasta
Kirjoittanut Keijo Sulkko   
Järvimaisema, laineiden liplatus, kukkien vieno tuoksu, linnun laulu, mehiläisten pörinä, luonnon vihreys. Suomen kesään kuuluvien ihanien asioiden lista on loppumaton. Kesä onkin näin elokuussa ollut kauneimmillaan, sillä olemme saaneet nauttia auringon paisteesta ja helteistä. On hienoa ollut viettää aikaa mökillä, istuskella saunarakennuksen terassilla ja vain ihailla ympäröivän maiseman kauneutta sekä luonnon rauhaa. Mikä voisi olla ihanampaa kuin istua hiljaisuudessa ympärillään kesäinen järvimaisema, jossa vihreän vahva väri on valtoimenaan? Hiljaisuudessa ainoa kuuluva ääni on lintujen viserrys ja vienossa tuulessa soiva laineiden laulanta. Kaiken tuon kauneuden keskellä ei voi muuta kuin huokaista, silmiään maisemassa lepuuttaen. Kiitosrukous pyrkii herkästi huulille. Rakas Taivaan Isä , kiitos siitä, että olet luonut meille niin kauniin maailman, missä elää ja asua.

Osaammeko me ihmiset kuitenkaan olla kiitollisia siitä, mitä me olemme Luojaltamme saaneet? Tajuammeko, mitä kaunista ja ainutkertaista meillä on ympärillämme, ennen kuin olemme todellisessa vaarassa menettää sen tai kun me olemme sen jo menettäneet? Pidämmekö puhdasta ja kaunista luontoa vieläkin itsestäänselvyytenä? Uskaltaudun vastaamaan, että kyllä pidämme. Jumala antoi ihmisille oikeuden hyödyntää luonnonantimia ravinnokseen. Me saimme luvan myös viljellä maata. Kaikkien noiden oikeuksien lisäksi meille ihmisille annettiin myös velvollisuus pitää luomakunnasta hyvää huolta. Olemmeko tässä tehtävässä onnistuneet hyvin? Minkä arvosanan me antaisimme ihmiskunnalle maailman suojelemisesta? Taitaa arvosana mennä valitettavasti välttävän puolelle.

Meille kaikille on tuttu Raamatun alkusivuilta luomiskertomus, mutta kuinka moni meistä tuntee nurjan luomiskertomuksen, jossa ihminen varjelemisen sijaan tuhoaa omalla toiminnallaan maailman seitsemässä päivässä. Seitsemäntenä päivänä "oli rauha. Vihdoin. Maa oli autio ja tyhjä, ja oli pimeää yläpuolella repeäminen ja rotkojen, jotka olivat halkeilleet kuivaan maankuoreen. Ja ihmisen henki harhaili haamuna kaaoksen yllä. Mutta syvällä alhaalla, helvetissä, kerroskeltiin jännittävää tarinaa ihmisestä, joka otti tulevaisuuden omiin käsiinsä ja nauru kajahti ylös enkelten kuoroihin."

Ihminen on itsekkyydessään, vallanhalussaan ja rahanahneudessaan ottanut monella tapaa maailmassa ohjat omiin käsiinsä. Saasteet ovat nykymaailmassa itsestäänselvyys. Teollisuus kuormittaa päästöillään luonnon tasapainoa. Maailman keuhkoja, sademetsiä hakataan yhä enenevissä määrin asutuksen ja tupakkateollisuuden tieltä. Usein saamme kuulla uutisista, että öljyä on jälleen valunut eliörikkaisiin järviin ja meriin. Puhutaan yhä enenevissä määrin ilmaston lämpenemisestä, joka on laittanut sääolot aivan sekaisin. Syy ilmaston lämpenemiseen on arveltu olevan ihmisten vastuuton toiminta ja välinpitämättömyys luonnon hyvinvoinnista ja tasapainosta. Kaikki muistavat varmaan elävästi Tšernobylin katastrofin ja siitä aiheutuneet vaikutukset luontoon ja ihmisiin. Lista ihmisen itsekkyydestä aiheutuneista luonnontuhoamisista on loppumaton. Meidän tulee muistaa, ettemme voi osoittaa syyttävää sormeamme vain teollisuuden ja valtioiden päämiesten suuntaan. Meidän on osattava katsoa myös peiliin. Yhtälailla omassa elämässämme tehtävät ratkaisut vaikuttavat siihen, kuinka puhtaan luonnon jätämme tuleville sukupolville. Meillä on aina mahdollisuus olla roskaamatta, voimme vähentää pakokaasupäästöjä ajamalla autoa harvemmin, voimme kierrättää, ostaa luomutuotteita, käyttää kaupassa muuta kuin joka kerta uutta muovipussia ym. ym. Nämä saattavat kuulostaa pieniltä teoilta ja voimme ajatella, ettei niillä ole kuitenkaan merkitystä, kun muut eivät tee samoin. Mutta pienistä puroista kasvavat suuret virrat. Jostakin sen muutoksen on lähdettävä.

Onko sitten liian myöhäistä meidän ottaa vakavasti se tärkeä ja vastuullinen tehtävä, jonka Jumala meille alussa antoi: maailman suojelemisen ja luonnon varjelemisen? Olemmeko vääjäämättömästi menossa kohti nurjan luomiskertomuksen seitsemättä päivää, jolloin ihminen on itse tuhonnut itsensä ja maapallon? Missä päivässä nurjaa luomiskertomusta olemme mielestäsi nyt jo menossa? Jos ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä parannusta omassa elämässään ja pyytää syntejään Jumalalta anteeksi, uskon, ettei vielä ole myöskään liian myöhäistä kääntää luonnon ja maapallon tuhon pyörää taaksepäin. Yhdessä yrittämällä, yhdessä tekemällä voimme saada aikaan maailmanlaajuisen tietoisuuden siitä, että meidän on otettava Jumalan meille antama vastuu luomakunnan hyvinvoinnista vakavissamme. On aika tarttua hyssyttelyn sijaan toimeen. Me saamme uskossamme luottaa siihen, ettei Jumala ole antanut meille mahdotonta tehtävää. Taivaallinen Isämme ei halua meidän epäonnistuvan, vaan rakastavan Isän tavoin Hän pitää omistaan huolta meitä varjellen. Me tiedämme, mikä Jumalan tahto maailman suhteen on; viljeleminen ja varjeleminen, mutta tiedämmekö me ihmiset, vapaan tahdon Jumalalta saatuamme, kuinka osaamme vapaata tahtoamme oikein käyttää, ettei itsekkyys veisi meissä aina voittoa. Haluammehan me kaikki, että tulevilla sukupolvilla ympäristö ja luonto koostuisivat muustakin kuin saastepilvistä, elottomista vesistöistä, puuttomista metsistä, linnunlauluttomasta hiljaisuudesta. Rukoilkaamme siis Jumalalta voimia, johdatusta ja varjellusta tähän tärkeään ja haasteelliseen tehtävään nurjan luomiskertomuksen pysäyttämiseksi.

Keijo Sulkko
Viimeksi päivitetty 25.02.2014 09:34