Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Etusivu Blogit Antero Rasilainen Olen oppinut oloihini tyytymään, - vai olenko?
Olen oppinut oloihini tyytymään, - vai olenko?
Kirjoittanut Antero Rasilainen   

Näin apostoli Paavali kirjoittaa Filipin seurakuntalaisille, olen oppinut. Olen saanut olla ”Paavalin opissa” tänä kesänä matkallani Sambiaan. ELYn hallitus lähetti minut yhdessä Kiteen evankelisen opiston rehtorin, Ulla Kakkosen kanssa vierailemaan Sambiaan. Tutustuin Sambiassa vaikuttavaan yhteistyökirkkoon, LECAan, sekä Kiteen opiston TEDITE-hankkeeseen. Matkaan kuului vierailuita eri paikkakunnille ja seurakuntiin. Oli useita mieleenpainuvia ja puhuttelevia kohtaamisia.

Muutama tässä vain esimerkkinä.

 

Vaikka olimme pääkaupunki Lusakassa, matkat ovat niin pitkät, että tarvitaan kulkuväline. käytimme paikallisia takseja. Ensin neuvoteltiin matkan hinta, sitten ajettiin lähimmälle bensiiniasemalle, otettiin 3-5 litraa bensaa matkan pituudesta riippuen. Pääsääntö oli, että autossa palaa koko ajan polttoaineen loppumisesta varoittava valo. Polttoaine on kallista ja siksi otetaan vain se määrä, joka tarvitaan suunniteltuun matkaan. Eikä kertaakaan polttoaine loppunut…

 

Vierailimme kirkon piispan ja pääsihteerin kanssa Ndolassa. Siellä on pieni seurakunta, joka oli juuri saanut kirkkorakennuksen valmiiksi. Piispa oli sopinut, että vierailemme illalla siellä. Matka kesti kuitenkin hieman odotettua pitempään ja kun saavuimme kirkolla, siellä oli aivan pimeää. Ei valoja sisällä eikä ulkona. Piispa totesi, että kaikki ovat ilmeisesti jo lähteneet kotiin, mutta ajetaan autolla kirkon ympäri niin saan nähdä kirkon auton valoissa ulkoapäin. Ja niin ajoimme kirkon pihaan ja samalla kun auton valot valaisivat kirkon pihaa, pimeästä kirkosta ilmestyi seurakunnan kuoro, joka toivotti meidät laulaen tervetulleiksi vierailemaan heidän kirkossaan! Niin siirryimme sisään, pilkkopimeään kirkkoon, ja taskulampun valossa pidimme tervehdyspuheet ja kiitimme Jumalaa tästä Herran huoneesta ja sinne kokoontuvasta seurakunnasta. Kovat puupenkit, ikkunoiden paikalla rautakalterit mutta ei laseja, ei sähköä, ei valoa, mutta siellä eli Herran seurakunta.

 

Ruokailimme kerran päivässä. Aina aloitimme ruokarukouksella, - tai ensin pestiin kädet pöytään kannetussa pesuvadissa, sitten kiitettiin ruuasta, siunattiin ruoka ja ruokailijat ja sen jälkeen ”käytiin ruokaan käsiksi”. Niin, konkreettisesti, lautaset meillä oli mutta ei ruokailuvälineitä, jokainen söi käsin. Eikä se ollut vaikeaa, päinvastoin. Japanissa vieraillessani opettelin käyttämään puikkoja, kyllä oman ”viispiikkisen” käyttö oli sentään helppoa!

 

Eräs seurakunnan pastori kutsui meidät kotiinsa kylään. Oli jo ilta, mutta autolla pääsimme pimeästä huolimatta perille. Meidät ”talutettiin” sisällä, ei ulkovaloja, ei sisävaloja, vain pieni taskulamppu, jonka valossa kuljimme jonossa sisällä. Eteisen jälkeen oli ”keittiö”, lattialla oli vielä hiillos, jonka päällä päivällinen oli valmistettu, talossa ”tuoksui” paistettu kala. Olohuoneessa osa meistä istui sohvalla, osa tuolilla ja osa kivikasan päällä. Kenenkään kasvoja ei nähnyt, vain ääni kuului. Keskustelimme, jaoimme huolemme toinen toisemme kanssa ja lopuksi toimme asiamme yhdessä Jumalalle, Hänen hoidettavaksi, siunattavaksi ja johdettavaksi.

 

Niinpä, monenlaista mahtuu vain kahden viikon matkaan, sulateltavaa, mietittävää ja selvitettävää. Lähetystyön arki tuli lähelle, eihän lähetystyössä ole kyse vain saarnaamisesta ja opettamisesta sunnuntaisin kirkossa, vaan toisen ihmisen kohtaamisesta ja huomioimisesta myös näinä muuna kuutena päivänä viikossa. Mukava oli kuulla tuttuja nimiä läheteistä, jotka olivat työskennelleet Sambiassa aikaisemmin. On mukava tuoda hyviä terveisiä, työ on kantanut hedelmää.

 

Paluu arkeen aiheutti itsessäni tuon otsikon kysymyksen: olen oppinut - vai olenko? Kun kotona tiskipöytä on täynnä likaisia astioita, kun vesivaraajasta on lämmin vesi loppu, kun vessasta loppuu paperi tai auton ilmastointilaite ei toimikkaan. Maassa maan tavalla, mutta miksei täällä kotimaassakin? Vähemmän ressiä, enemmän aikaa toiselle ihmiselle. Opetellaan, ressitöntä kesää sinulle!

 

jk. Voit lukea tarkemmin Sambian matkani värikkäistä vaiheista etusivulta avautuvasta linkistä.

Viimeksi päivitetty 11.08.2011 14:33