Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Etusivu Blogit Antero Rasilainen "Jaskan muistolle"
"Jaskan muistolle"
Kirjoittanut Antero Rasilainen   
”Ylämäki alamäki ylämäki alamäki yhdessä kulkien…” Tämä laulu ja Jaskan iloinen hersyvä nauru palautuivat mieleeni kun mietin kristityn vaellusta.

 

Evankeliset kesäjuhlat ovat onnellisesti takana. Nyt voi huokaista helpotuksesta, tai sitten ei. Eihän juhlat juhlimalla lopu! On aika kerätä kaikki oppi talteen ja suunnata katseet kohti tulevaa, Kurikassa, - jos Luoja suo, 16.-17.6.2012 jatketaan.

 

Ja ennemminkin. Kouvolassa 13.8. kokoonnutaan myös evankeliseen juhlaan. Hedbergin syntymästä on kulunut 200 vuotta, Rasilaisen Anteron syntymästä 50 vuotta ja yhteistä polkua Eija-vaimoni kanssa on kuljettu 25 vuotta. Onhan meillä syytä juhlaan.

 

Mutta tuohon yhdessä kulkemiseen liittyy ajatus, joka puhutteli Tampereen juhlassamme. Liekö ollut Matti Mäkinen, joka saarnassaan puhui tiestä. Ylämäestä, tasaisesta ja alamäestä. Joskus menee lujaa ja joskus matka ei vain suju. Tuo kuva herätti mielessäni kysymyksen: tarkoittaako se aina siis sitä, että kun on alamäki, kun menee lujaa, lopulta ollaan ”suolla” eli ojassa tahi allikossa?

 

Mutta voiko lujaa mennä myös huipulle, ylöspäin? Voiko omasta konttaamisesta siis vetää johtopäätöksen, että nyt on jyrkkä ylämäki ja kohta olenkin huipulla? Jotenkin vierastan tätä ajatusta pyhitykseen liitettynä. Toisaalta ymmärrän omasta ja monen muun kokemuksesta, että jyrkkä alamäki todella saattaa johtaa sinne pientareelle asti, mutta yhtä lailla eikö voisi ajatella, että samalla vauhdilla, joka alamäestä on saatu, mentäisiin jo pitkälle ylös edessä olevaa ylämäkeä?

 

Lääketeollisuus on helpottanut monen mieliala sairauksista kärsivään ihmisen elämää ”leikkaamalla” ne kaikkein jyrkimmät huiput pois. Niin sieltä ylhäältä kuin alhaaltakin. Sillä mahdollistetaan toipumista ja turvataan arjen sujuminen. Tasaista, aina vaan samaa tasaista. Soisin kaikkien saavan tarvitsemansa avun myös lääkkeiden avulla, mutta pääsevän myös takaisin tähän yllätykselliseen ja joskus rasittavaan ja rankkaankin elämään. Niin epämiellyttävää kuin jyrkän mäen kulkeminen voikin olla, tai toisaalta jyrkässä alamäessä saattaa pelottaa, siitä huolimatta ajattelen, että ne kuuluvat ihmisen elämään. Saavat kuulua.

 

Muistan edesmenneen saarnaajan Jaakko Suokkaan opetuksen eräältä kirkkomatkaltamme. Hänellä oli käynyt toispuoleinen halvaus ja liikkuminen oli hidastunut. Olimme kirkossa jumalanpalveluksessa ja tuli ehtoollisen vieton aika. Nousimme ylös ja lähdin reippaasti kulkemaan kohti alttaria. Huomasin, että Jaska jää taakse ja hidastin vauhtia. Jaska sanoi: mene sinä Antsa vaan edeltä, me tulemme tämän toisen veljen kanssa tätä ”ryömintäkaistaa.” Jaska itki, kuten niin usein muulloinkin. Hän joutui kulkemaan ryömintäkaistaa, hänellä oli rakkaus toisiin yhtä hitaasti kiiruhtaviin. Jaska ei mennyt ohi. Tässä yksi syy, miksi olen opettelemassa hitaasti kiiruhtamisen taitoa ja opettelen myös toisen rinnalla konttaamista. Ei ole helppoa, siksi sanon, että opettelen. Siunattu on Jaskan muisto.

Viimeksi päivitetty 29.08.2011 07:16