Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Etusivu Blogit Antero Rasilainen Nokkimisjärjestys?
Nokkimisjärjestys?
Kirjoittanut Antero Rasilainen   
Olin käymässä ystäväni työpaikalla Espoossa. Talo on minulle tuttu, monet kerrat olen kulkenut sinne tyhjin käsin mutta lähtenyt käsissäni täysi sylillinen tuliaisia tarpeessa oleville espoolaisille, entisille Väinölä-kodin asukkaille tarkoitettuja eväitä.

Join johtajaa odotellessa mukillisen kahvia. Siirryin kupin kanssa salin puolelle, ja huomasin ikkunan takana suuren lintulaudan. Oikeasti se oli iso muovinen kori, johon oli laitettu leipää lintuja varten. Jäin hetkeksi katsomaan lintujen elämää. Havainnoin ja hämmästelin.

Linnut tulivat parvissa. Varpusia oli suurin ryhmä, ne karkottivat muut linnut pois, mutta 4-6 varpusta saattoi olla samaan aikaan samassa korissa nokkimassa leipää. Olin ikkunan takana ja hörppäsin kahvia. Yhtäkkiä kaikki linnut lensivät pois. Ihmettelin, että mitähän ne pelästyivät kunnes tajusin, että ne reagoivat minun kahvikuppia nostavaan käteeni. Yritin nauttia kahvia kättä hitaasti nostaen mutta aina tulos oli sama: hetkessä tuo lintulauta oli tyhjä. Kunnes muutaman sekunnin kuluttua ensimmäinen lintu rohkeni tulla, ja sen perässä seuraavat. Jos ensimmäinen lintu olikin viherpeippo, ennuste oli huono! Seuraavaksi tullut varpunen piti huolen siitä, että pienempikokoinen sai väistyä. Tämän jälkeen join tarkoituksella hörpyn kahvia, jolloin tehtiin taas uusjako. Varpusia tuli useita, joku tiainenkin yritti löytää omaa paikkaansa, mutta kohtalo oli tyly: Ääntä en kuullut, mutta varpusenkin nokka aukeaa melko suureksi ja on pelottavan näköinen kun se tulee kahden sentin päähän kasvoista! Tiainen pakeni. Tämä toistui useita kertoja. Ja vaikka tein tuon tarkkailujaksoni aikana useita ”uusia jakoja” tuolle lintulaudalle kahviani hörppäämällä, voimasuhteet olivat vakiot. Varpusia oli eniten, ne olivat rohkeimpia ja ahneimpia, muut joutuivat väistymään.

 

Se mikä suorastaan pahoitti mieltäni oli se, että tuolla lintulaudalla olisi ollut tilaa vaikka kymmenelle linnulle samaan aikaan. Ruokaa olisi riittänyt kaikille, mutta sitä ei haluttu antaa. ”He eivät mene eivätkä anna meneväisten mennä.”

Muistan 90-luvulta nykyisen Kymin seurakunnan kirkkoherran Juha Raatikaisen Raamattutunnin toveripäiviltä Perheniemen opistolta. Niin, minä, joka yleensä joudun tunnustamaan, että en muista mitään yksityiskohtia. Tuo Raamattutunti puhutteli. Se käsitteli lampaita, ja Juha kysyi: kenen äänen mukaan hyvä Paimen laumassa toimii? Niidenkö, jotka ovat vahvoja, äänekkäitä, kuuluvat tiiviiseen ryhmään ja pitävät huolen siitä, että ne huomataan? Vaiko niiden, jotka ovat hiljaisia, arkoja, yksinäisiä ja ehkä nälissään ja haavoittuneitakin, eivätkä edes jaksa tai osaa pitää ääntä itsestään?

Me olemme kovin kiintyneitä siihen, mitä näemme, kuulemme ja tunnemme. Niin, ”minä ite.” Tänään lähimmäisen sunnuntaina ajattelen niitä maan hiljaisia, jotka eivät pidä ääntä itsestään, mutta jaksavat uskoa, toivoa, valvoa ja rukoilla. Kipujakin kantaen, riisuttuina, pilkattuina, maahan lyötyinä. Heillä on lohdutuksena apostolin kokemus: ”Tämä hetkisen kestävä kevyt ahdistus…”

Niinpä, onneksi Jumalan valtakunnassa pätee eri lait kuin tässä vahvojen ja täydellisten maailmassa. Huolenpitoa ja ruokaa riittää kaikille, ja kuten laulussa lauletaan: ”Kaikille paikkoja on, Jumalan kämmenellä, ei kukaan ole turvaton.”

 

Viimeksi päivitetty 12.10.2011 07:00