Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Itku tuli!
Kirjoittanut Antero Rasilainen   

Olihan mahtava päivä ja ilta, koko päivä. Aamulla hain Malawin luterilaisen kirkon piispan Joseph Bvumbwen ja rouvansa Marian ja ajoimme Kurikkaan. Oli lehdistötilaisuus ja talkoolaisten kohtaaminen, töiden jakamista, kuuntelemista ja innostusta juhlan alla. Työtoverillani Sirpalla oli synttäritkin, kaikki oli oikein hyvin. Mistä siis kyyneleet? Niin, ainahan joku syy kyyneleille löytyy. 

Ilta päättyi iltakirkkoon, missä piispa Bvumbwe saarnasi kirkkoherra Sariolan toimiessa tulkkina. Varmaan nekin ajatukset meitä puhuttelivat, piispan kiitollisuus meille suomalaisille lähetystyön tukijoille välittyi sydämestä sydämeen. Jumala on oikeudenmukainen, Jumala ei unohda tekemäänne hyvää. Jumala ei unohda sinua. Nämä piispan sanat mielessäni valmistauduimme ehtoolliselle. Kiinnitin huomiota, että Kurikan kirkkokansa pysähtyy ennen alttaria, kumartaa, niiaa tai muuten vain pysähtyy. Joku tekee myös ristinmerkin. Varmaan se pysähtyminen kertoo kunnioituksesta Jumalaa kohtaan. Eikä ristinmerkin tekeminen liene väärin koskaan tai missään tilanteessa! Itse en kuitenkaan ole sitä tapaa oppinut. Tai omaksunut, minulla kun on sellainen pinttymä mielessäni, että Vapahtajan luo saa tulla syntien kanssa. Saa tulla sellaisena kuin on. Kyselevänä, epäilevänä, epäonnistuneena, pettyneenä, olipa tunnetila mikä tahansa, Herran pöytään on vapaa pääsy. Ristinmerkin tekeminen ei tee siitä kohtaamisesta parempaa tai huonompaa. Mutta ehtoollispöydästä lähtiessäni teen ristinmerkin, tunnustaudun kristityksi, olenhan saanut vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja omistaa itsensä Kristuksen. Oli siis hyvä saada polvistua Herran pöytään. Mutta ne kyyneleet. Ne tulivat myöhemmin…


Istuimme jo kirkon penkissä, kuoro lauloi riemullisesti ”Autuas aivan armosta vain, lahjana Herran autuuden sain…” kun kirkon käytävää kulki muita huomattavasti hitaammin kävelevä joukko. Toisessa reunassa alttaria ihmiset olivat jo polvistuneena, toinen puoli alttaria oli tyhjä, ja tuo ihmisjoukko kulki hitaasti kohti alttarikaidetta. Pappi hymyili, nyökkäsikin, minä odotan, tulkaa vain ihan rauhassa. Tuo kuva, tuo ajatus puhutteli niin voimakkaasti, että ilon kyyneleet vuotivat silmäkulmasta. Ei se ol ratkaisevaa, millä vauhdilla ihminen tulee, vaan se, että Jumala odottaa, Jumala iloitsee kun näkee lapsensa tulevan, vaikka hitaasti tai ontuen, Jumala nyökkää, toivottaa tervetulleeksi. Sinulle on paikka tässä pöydässä.

 

Näissä tunnelmissa valmistaudun huomenna alkaviin kesäjuhliimme. Liikuttuneena, kiitollisena, toivorikkaana, odottaen. Jumala antaa kasvun, meidän työmme on kylvää, jakaa rakkautta, lämpöä, huolenpitoa. Ja tämä kaikki nousee Sanasta. Kun olemme saaneet kuulla, vastaanottaa ja omistaa, haluamme myös jakaa. Tervetuloa siis Kurikkaan!

Viimeksi päivitetty 15.08.2012 19:31