Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Juhlapäiviä
Kirjoittanut Antero Rasilainen   

Psalmin kirjoittaja lausuu: ” Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.” Ps.118:24. Tuo sana liittyy konkreettisesti päiviin, joita juuri nyt elämme.

 Sunnuntaina olin Kurikassa, vietimme evankelisten kesäjuhlien kiitosjuhlaa. Kiitosjuhlassa oli hyvä olla, - voi jospa olisit saanut olla mukana… Mutta eivät juhlat siihen loppuneet. Eilinen oli minulle tärkeä päivä. 11.9. on kastepäiväni. Hattulan pappilassa minut on otettu Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi, kun kirkkoherra Sahi kastoi minut. Siitä alkoi Jumalan työ, ja onhan sitä työtä ollut! Vaan yhä taivaan tiellä ja kiitollisin mielin. Herra on ollut hyvä ja uskollinen, kasteen armo on kantanut ja kantaa yhä. Merkillinen on ihmisen elämänkaari. Äidin sylistä se alkaa, siinä kannetaan, kannatellaan ja ruokitaan. Siinä on turva ja lepo. Sitten omat jalat alkavat kantaa ja usein edessä on myös ”omat tiet” ja harharetket. On suurta Jumalan armoa, että saa palata, saa löytää tien kotiin. Elää Jumalan yhteydessä ja anteeksiannon ilmapiirissä. Saa kasvaa kasteen armossa ja Kristuksen tuntemisessa. Täysi-ikäisyys on monen nuoren haave ja tavoite, siitä alkaa elämä! Ja hyvä, että nuorilla on haaveita ja tavoitteita. Kunhan vain maailma ei pettäisi ja rikkoisi hentoja siipiä… Onneksi aina on turvallinen syli, johon saa pudota. Tai jos putoaa ohi, siitäkin nostetaan turvalliseen syliin. Sylistä elämä alkoi, syliin se kerran päättyy. Turvalliseen Isän syliin, joka kantaa, kun inhimilliset kädet eivät enää pysty. Tätä minulle merkitsee kasteen armo. Älä siis ihmettele, jos minä joskus saatan ”tulistua” kun minulta yritetään riistää pois jotain sellaista, jonka Jumala minulle on antanut! Anteeksi vaan kaikille, jotka olette joutuneet tulilinjalle kanssani. Ei millään pahalla, mutta tämä on se, mistä minä en luovu.

 

Ja vielä, se toinenkin, mistä en halua luopua liittyy tähän päivään. 12.9. on kihlapäivämme. Olihan se kihlajaismatka, kun lentokoneessa Moskovan yllä lauloin sinulle kosintalaulun: Sun silmäs aina mä muistan, niin yltäin murheen puistan. Kun illoin panen maate, on mielessäni aate: Minä sulle kihlat ostan, sinut vielä mä syliin nosta, kun rakas niin olet sinä mulle. Minä sulle haastelen: Tuu mun vaimoksein.
Mökin paikan mä mettään raivaan, alle kaartuvan korkean taivaan, viereen veen, joka venhettä kantaa, jonka aurinko kuultaa rantaa. Koivun kaajan laidasta lehdon. Siitä teen minä kiikkuvan kehdon. Siinä lasta kun liekuttaapi, unen saapi pikkuinen. Tuu mun vaimoksein.
Olen minä sua kattellut, niin kirkkotietä kun astellut oot yksinäs, allapäin. Sinut sulkenut siunauksiin, että Luojamme varjelis sun elämäs etteenpäin.
En mä voi sulle onnea taata. En mä paljon luvata saata. En voi kotia mä kultaa kantaa,
mutta parhaani koetan antaa. Kun mä nään miten liinasi liehuu, minun rinnassa rakkaus riehuu. Sua ootan ja melkeinpä palvon, yöni valvon aatellen: Tuu mun vaimoksein.
(Sanat Teppo Nuorva).

Yhteinen matka alkoi virallisesti vuonna 1985, ja se jatkuu. Kiitos sinulle rakkaani, matkaseura on ollut paras mahdollinen. Tänään on hyvä kiittää sinusta ja perheestämme. Toivotaan ja pyydetään edelleen tyyntä tietä…

Viimeksi päivitetty 16.11.2012 08:48