Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tapaamisia
Kirjoittanut Antero Rasilainen   
Lauantaina 6.6. olin Tampereella Lähetysseuran vuosijuhlassa. Konkreettisesti hyräilin Jukka Salmisen laulua: ”Vaikka tuuli ulvoo ulkona on lämmin sisällä…” Ratinan stadionilla oli nimittäin kylmää ja koleaa. Saimme ELYn hallituksen jäsenten kanssa olla tapaamassa Malawin piispaa, tohtori Joseph Bvumbwea. Saimme kuulla terveisiä Malawin kirkon työstä ja meille esitettiin konkreettinen kutsu tulla työhön. Kirkko on kasvava ja nopeasti laajeneva ja tarve saada maallikkokoulutusta ja kyläkappeleita on suuri. Oli hienoa saada ”paiskata kättä” yhteisen työn merkiksi. Kyselimme mahdollisuutta oman nimikkolähetin lähettämiseen ja vastaus oli: tervetuloa! Nimenomaan maallikkokoulutukseen tarvittaisiin apua. Nyt rukoilemme, että oikea ihminen /ihmiset voisivat löytyä että voisimme vastata tähän haasteeseen.
 

Illalla olin mukana Lähetysjuhlien yhteydessä pidetyissä Siionin Kanteleen seuroissa. Meillä on upea laulukirja, - kyllä kelpaa järjestää lauluseuroja! Kanttorina ja esimerkillisenä innostajana toimi Matti Heroja ja  SLS:n kehitysjohtaja ja ELYn työn ystävä Tuula Sääksi oli puhujana. Tulimme hoidetuiksi evankeliumin sanalla. Iloiten ja hieman kadehtienkin katselin Vapaakirkon kirkkosalia. Alttarin takana paikka soitinyhtyeelle, rummut valmiina, keskellä kirkkosalia miksauspöytä, tietokone ja videotykki, kaikki pelit ja vehkeet kirkkosalissa palvelemassa nykyaikaisin tavoin evankeliumin julistusta. Kiitos Jannelle, joka paikallisena vapaaehtoisena talkoolaisena oli täysin sydämin meitä palvelemassa ja iltaamme toteuttamassa.

Maanantaina olin Haminassa ystäväni Paula Näkin synttäreillä. Oli lauluja ja puheita, osallistujat tekivät tilaisuudesta hienon juhlan. Ja synttärikakku on tehty piispa Eero Huovisen "ohjeen" mukaisesti! Kaksi tervehdystä jäi erityisesti mieleen: toinen oli kirkkoherran kiitollisuus siitä, että synttärisankari oli halunnut osoittaa lahjat lähetyksen hyväksi. Kun itse on saanut, haluaa myös jakaa. Kiitos Paula juhlien tuotosta yhdistyksemme työn hyväksi!

Toinen mieleen painunut tervehdys oli eläkkeelle jääneen kappalaisen sana: suurempi kuin elämä on sinun armosi Jumala. Elämä on Jumalan suuri lahja, siitä saa kiittää, terveydestä, perheestä, ystävistä, mutta on vielä suurempi kiitollisuuden aihe: näitäkin suurempi on Jumalan armo. Jumala on kaiken yläpuolella ja armossaan ja rakkaudessaan hoitaa omiaan. Oli mukava olla synttäreillä, ja seuraavat taitavat olla jo ”nurkan takana”?

Viimeksi päivitetty 16.09.2009 13:21