Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Etusivu Blogit Sirpa Keski-Antila Kynttilänpäivänä 2013
Kynttilänpäivänä 2013

Sirpan saarna Kauhavan kirkossa 03.02.2013.


Tämän KYNTTILÄNPÄIVÄN evankeliumiteksti on kirjoitettuna Luukkaan evankeliumissa luvussa 2, jakeissa 22-33.

 

Kalliisti lunastettu seurakunta.


Koska olemme viettämässä kynttilänpäivän viikkomessua täällä komiassa Kauhavan kirkossa, lienee paikallaan aluksi muutama sana kynttilöitten ja kynttilänpäivän historiasta. Kynttilöitten esiaste löytyy jo 4000:n vuoden takaa egyptiläisten ylimysten juhlista mehiläisvahasta valmistettuina. Sittemmin roomalaiset lisäsivät mehiläisvahaan merivedessä puhdistettua talia. Pohjolaan kynttilät saapuivat kristinuskon vanavedessä 1000-luvun puolella. Tuolloin kynttilöissä oli jo vahaan kastettu sydänlanka. Keskiajalla kallis Venäjältä tai Virosta tuotettu mehiläisvaha korvattiin eläinrasvalla eli talilla. Kynttilöitä valettiin liki joka talossa, mutta ei omaan käyttöön, vaan veroina kruunulle ja kirkolle. Talollisilla, saatikka torppareilla ei olisi ollutkaan varaa polttaa kynttilää. Poltettiin päreitä pihdeissä ja ulkotöissä ja tarkassa työssä suussa pitäen. Tämä konsti oli yleisesti käytössä aina 1900-luvun alkuun saakka, vaikka jo vuonna 1810 keisari oli antanut käskyn hankkia jokaiseen taloon lyhdyn. Köyhillä talonpojilla ja torppareilla ei kuitenkaan ollut varaa hankkia lyhtyä eikä polttaa kynttilöitä.


Päreitten kiskonta oli vanhusten työtä, eikä ollenkaan helppoa. Ja niitä päreitä kului pelkästään pirtin valaistukseen n 20.000 kpl vuodessa, koska yksi päre paloi vain n. 20 minuuttia.
Kristityt ovat ottaneet kynttilät käyttöönsä kohta ensimmäisinä vuosisatoina. Jo 300-luvulla keisari Constantine loi kynttilänpäivälle perinteen, jossa kaikille kristityille alettiin antaa siunattuja kynttilöitä. Ruotsi-Suomen kirkkolakiin kynttilänpäivä merkittiin vuonna 1571. Joulukuuseen kynttilät päätyivät tarinan mukaan Martti Lutherin ansiosta.  Ensitieto hautakynttilästä on vuodelta 1921, jolloin Helsingin Vanhalla hautausmaalla poltettiin kynttilää erään nuorena kuolleen tytön muistoksi. Sankarihaudoille kynttilät ilmestyivät vasta 1950-luvulla. Me tämän päivän kristityt osaamme yhdistää kynttilät ainakin kirkkoon, jouluun, pyhäinpäivään, lähetyskynttelikköön, kastejuhlaan ja muistokynttilään. Oikeastaan koko 4000 vuoden historiansa ajan kynttilä on ollut paitsi arjen apu, niin aivan erityisesti juhlan valo. Kynttilänpäivä on saanut säilyttää nimensä kalentereissa, vaikka helmikuun ensimmäisen sunnuntain keskiaikainen vuoden aikana käytettävien kynttilöitten siunaaminen päättyikin uskonpuhdistukseen luterilaisissa kirkoissa.


Sitten siirrymme tämän kynttilänpäivän raamatulliseen aiheeseen. Kirkkokäsikirjassa päivä on otsikoitu sanoin: ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily”. Lähde kanssani pieneksi hetkeksi Jerusalemiin, jossa itsekään en koskaan oikeasti ole vielä päässyt käymään. Näemme edessämme köyhän pariskunnan, jolla on mukanaan 5-6 viikon ikäinen poikalapsi. He ovat lähestymässä Jerusalemia. Takana on n. 10 kilometrin matka Beetlehemistä Jerusalemiin johtavaa vuoritietä. He ovat kulkeneet poikki valtavien esipihojen, joita reunustivat suunnattomat pylväskäytävät. Hurskaina juutalaisina ja paikalla usein käyneinä he tiesivät, että heidän pitää mennä varsinaiseen temppelirakennukseen. Nikanorin portin raskaista kupariovista sisään. Sitten he seisovat naisten esipihalla, jossa on pylväsrivit oikealla ja vasemmalla. Siellä sijaitsevat myös uhriarkut. Heidän edessään ovat korkeat, puoliympyrän muotoiset portaat, jotka johtavat seuraavalle portille. Se on koko temppelin korkein portti. Sen takana näkyy sisempi esipiha, jossa on polttouhrialttari ja sen takana portti, joka johtaa Pyhään. Matkalaiset pysähtyvät tähän, puolipyöreiden portaitten juureen. Näkevät vanhan, harmaapäisen miehen. Vanhus tietää heti, että tänään on hänen odotuksensa täyttynyt. Itse Jumala oli Pyhän Henkensä kautta ilmoittanut uskolliselle palvelijalleen, että hän saisi elää niin kauan, kunnes on nähnyt Herran Voidellun. Vanha Simeon ottaa Jeesus-lapsen syliinsä, puhkeaa kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Kiitoksessa on valtava ilon ja vapauden villi riemu: odotus ei ole ollut turhaa! Jumala piti lupauksensa ja nyt tämä vanhus saa jäädä eläkkeelle! Simeon jakaa riemuaan, puhellen ääneensä:” Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Ja tekstimme kertoo, että Jeesuksen vanhemmat olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.


Tämän päivän tekstin äärellä voi nähdä todella monia asioita. Hurskaina juutalaisina Joosef ja Maria noudattavat Moosekselle annettua lakia mennä 40:n päivän ikäisen esikoisen, poikalapsen kanssa temppeliin uhraamaan laissa säädetty uhri. Koska Maria-äiti oli uskonnollisessa mielessä synnytyksen jälkeen epäpuhdas, eikä voinut päästä temppeliin ilman uhriksi määriteltyjä kahta kyyhkystä, perhe lähti matkalle toimiakseen lain mukaan oikein. Perhe oli köyhä, siksi heille riitti uhriksi nuo kaksi temppelistä ostettua lintua. Rikkaammat joutuivat ostamaan vuoden vanhan lampaan karitsan.  Jonkunlaisesta kirkottamisesta siis meidän mittapuumme mukaan oli kysymys Marian kohdalla.


Ei ole ihme, että Maria ja Joosef kuuntelivat hämmentyneinä Vanhan Simeonin käsittämättömiä sanoja ”pelastuksesta kaikille kansoille, valosta, joka koittaa pakanakansoille, kirkkaudesta, joka loistaa Israelille. He ovat tulleet vain tekemään kunnon juutalaisina sen, mitä heidän kuuluikin tehdä.


Vanhan Testamentin vahva punainen lanka on UHRI ja SOVITUS. Ja kuuliaisuus ja kilvoittelu. Ja ankara tuomio, laki, joka tuomitsee ankarimman jälkeen, ellei sitä ole piirun tarkasti noudattanut. Koskaan ei oikeastaan voinut olla varma, että oli täyttänyt kaikki Jumalan lain vaatimukset.


Oletko sinä kirkkovieras saanut koskaan kokea oikein tuutin täydeltä sitä, että et täytä mittaa, et kelpaa? Et Jumalalle  etkä ihmisille? Että et ole tarpeeksi uskovainen?
Eräälle nuorelle papille ojennettiin Helsingin kadulla joskus 80-luvun alkupuolella hyvää tarkoittava traktaatti. Tiedäthän, sellainen, jossa kerrotaan Jumalan rakastavan, mutta useimmiten ehdollisesti. Sitten, kun olet tehnyt parannuksen, antanut elämäsi kokonaan Jeesukselle ja jättänyt kaiken syntisen elämän taaksesi. Ja vielä luvannut Jumalalle yhtä ja toista.


No, nuori pappi vilkaisi äkkiä kouraan ojennettua paperia, tunsi sen ja huusi lapun antajan perään: ”Hei minä olen kristitty. Uskon Jumalaan.” Jakaja tulee papin luo ja ryhtyy tivaamaan, minkälaisesta kristitystä tässä oikeasti on kysymys. Pappi vastaa saaneensa kasvaa kristityssä kodissa, jossa kasteeseen ja Vapahtajan uhrikuolemaan perustuva armo on saanut kantaa häntä tähän asti. Keskustelu jatkuu  ja päättyy lapun jakajan hermostumiseen, kun ei löydy sitä päivämäärää, jolloin lapun saaja on antanut elämänsä Jeesukselle. Ja suuttuneena Lappu-Liisa ilmoittaa, että lapun saaja joutuu helvettiin. Pappi on nokkela. Vastaa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, paitsi minua, Matti Virtasta, ettei yksikään, paitsi minä, Matti Virtanen, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän, paitsi minä, Matti Virtanen!”. Lapun jakaja on niin tuohtunut, ettei peruuta helvetin tuomiotaan, vaan lähtee suuttuneena jatkamaan matkaansa.


Oliko tuossa jotakin tuttua meistä ihmisistä? Siitä, miten mielellämme toimimme lain alla, varsinkin suhteessamme lähimmäisiin. Miten mielellämme olemme passittamassa lähimmäistämme ja itseämmekin perimmäiseen kattilaan, kun emme täytä mittaa! Jumalan pyhä laki osoittaakin meidät syyllisiksi. Jeesus tuotiin temppeliin lain alaisena, täyttääkseen myös meidän lainalaisuutemme viimeistä piirtoa myöten.
Vanhan Simeonin kokemus on niin totta tänäänkin. Jumalan lupaukset ovat totta! Mitä Hän lupaa, se myös pitää. Jesajan ennustukseen, pyhiin kirjoituksiin ja Jumalan Pyhän henkensä kautta vahvistamaan lupaukseen luottaen Simeon uskoi, että tässä hänen edessään olevassa pienessä lapsessa on kaikki. Vanha mies innostuu Hengen johtamana kiitokseen Jumalan lähettämästä pelastuksesta tämän lapsen kautta. Ja puhkeaa ylistämään valoa ja kirkkautta, joka tulee loistamaan pakanakansoille, kaikille kansoille ja Israelille.


Sinulle ja minulle on annettu vahva lupaus, joka täyttyi Jeesuksen ristin tien, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Jo Jesaja ennustaa (43: 1)” Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun!”

kuva: Virpi Tuominiemi

Viimeksi päivitetty 05.07.2013 10:47