Evankelinen lähetysyhdistys - ELY ry

Julkaistu: 20.05.2020 11:11

20.5. Neljä viikkoa seurakunnan pappina. On se seurakunnan elämä toisenlaista myös seurakuntapapin näkökulmasta kuin mitä oli ennen pandemiaa. Kyllä minä jo kaipaan seurakuntalaisten ja elyläisten kohtaamisia. Voisi vaikka kätellä tai halata. Olla niin kuin ennen.
Moni asia on varmasti tämän jälkeen toisin. Kukapa tietää, miten. Mutta se on selvä, että ELYn tehtävä on sama: Julistaa sanomaa Kristuksesta eri tavoin mahdollisimman monelle niin Suomessa kuin maailmalla.
Huomenna on helatorstai. Se on ikään kuin yhden vaiheen päätepiste. Kirkkovuosi elää uudelleen todeksi Jeesuksen maanpäälliset vaiheet: Syntymästä ristinkuolemaan, pääsiäisen ylösnousemuksesta helatorstain taivaaseen astumiseen.
Kun Kristus astui taivaaseen, hän palasi sinne, mistä oli Jumalan lähettämänä ihmiseksi tullut. Hänen työnsä oli tullut päätökseen. Synnit oli sovitettu ja ihmiskunnalle – sinulle ja minulle myös – on avattu tie Jumalan lapseuteen. Mikään ei jäänyt kesken. Kaikki on valmista. Sen saa heti uskoa omakseen, koska kaikki on jo tehty.